Perillä!

Nyt on reissu sitten alkanut! Saavuin Helsinkiin maanantaina ja majoituin perhetutun luokse (kiitos Kaitsulle vieraanvaraisuudesta!) ja sieltä suuntasin tiistaina kohti Reykjavikkia. Islannissa en ollut aikasemmin käynyt joten oli hieno päästä sielläkin pyörähtämään. Siellä minua isännöi paikallinen kontakti, Larus, jonka luona vietin yhden yön Selfossissa. Islannissa kävi kova tuuli ja lämpötila oli +7 joten heti sai kaivaa paksumman paidan esille, vaikka vielä maanantaina kuvittelin etten sitä tarvitsisi kuin lennoilla. Islannissa en viettänyt kuin 15 tuntia, joten paljoa ei kerennyt nähdä. Larus ajelutti minua ympäri Reykjavikkia, josta jatkettiin Selfossiin rauhalliseen majataloon, jonka Laruksen ystävä omisti. Siellä yövyttyäni suunnattiin suoraan lentokentälle ja kohti New Yorkia. Lento kesti 6 tuntia mutta Icelandairin siivittämänä aola kului suhteellisen kivuttomasti vaikka ruokaa en lennolla saanutkaan. Mulla oli oma pieni näyttö, josta katselin leffoja. New Yorkin päässä maahantulomuodollisuudet rullasi tuttua kaavaa mukaillen. Otettiin sormenjälkiä, naamakuvia ja kyseltiin miksi oon täällä sun muuta. Aleksi ja Elias saapuivat samaiselle JFK:n kentälle paria tuntia myöhemmin, josta porukalla siirryttiin tänne Queensiin, meidän hostellille ja liki saman tien suunnattiin kohti Manhattania. Päätettiin ostaa 7 päivä metroliput mieheen hitaan 30 dollaria/lippu vaikka ei ollakkaan täällä kuin kolme päivää. Metroa tulee käytettyä niin paljon että 7 päivän lippu tulee halvemmaksi kuin ostaa 2,5 dollarin kertalippuja. Loppupäivä pyörittiin pitkin Manhattania ja tsekkailtiin pakollisimpia nähtävyyksiä kuten Times Square, Central Park ja Flatiron Building. Ihmisten ja rakennusten määrä on täällä aivan käsittämätön!

Viimeisiä hetkiä Suomessa

Elias ruokailee korealaisittain

4 vastausta artikkeliin ”Perillä!

  1. Katja

    tää on vaan niin siistiä. oon vaan ihan pikkusen kateellinen, mutta suurimmaksi osaksi ilonen teidän puolesta. mukavaa reissua, ootan kieli pitkällä lisää kuvia 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *