Peukalokyytiläisen Kalifornia

San Franciscosta matkan oli määrä jatkua maitse enkelten kaupunkiin, Los Angelesiin kuuluisaa Highway 1:stä pitkin. Highway 1 kiemurtelee pitkin Kalifornian rannikkoa Tyynenmeren rantaa mukaillen ja sitä on kehuttu maisemiltaan yhdeksi Yhdysvaltain komeimmista tienpätkistä, joten se oli ehdottomasti nähtävä. Ongelmana tässä oli kuitenkin se, että koska USA:ssa lähes jokaisella on oma auto, on julkinen liikenne surkeaa. Bussien verkosto ei ole kovinkaan kattava ja junalla liikkuminen on usein kalliimpaa kuin lentäminen. San Franciscosta toki pääsee Los Angelesiin bussilla, mutta bussit kulkevat huomattavasti nopeampia, mutta tylsempiä eikä lähellekään yhtä maisemarikkaita Interstate-moottoriteitä pitkin. Tämän takia monet USA:n matkaajat vuokraavatkin oman auton, jolla voi omaan rauhalliseen tahtiin kierrellä pitkin mannerta kulkien juuri siellä missä itse haluaa. Yksin matkatessani ei itsellä kuitenkaan oman auton vuokraamiseen ollut varaa, joten ainoa keino nähdä Highway 1 oli liftaaminen.

Alkuun päästäkseni oli otettava paikallisliikennebussi parilla dollarilla pois San Franciscon suurkaupunkialueelta varsinaisen Highway 1:n alkuun, josta ihmiset ovat ajamassa haluamaani suuntaan ja josta kyydin saaminen on huomattavasti helpompaa kuin kaupunkialueelta. Ensimmäistä kyytiä venailin arviolta puoli tuntia, kunnes minut poimii pickup-truckillaan kyytiin vanhempi amerikkalaisherrasmies. Tämän herran kyydissä pääsen vain noin 10 mailin matkan miehen kotikylään, jossa hän jättää mut kyydistä pienen Chevron-huoltoaseman edustalle. Ostan huoltsikalta vettä ja suolapähkinöitä matkaeväiksi ja palaan tienvarteen, jossa ei tällä kertaa tarvitse odotella varttia kauempaa, kun saan jo kyydin eteenpäin. Edellisen herrasmiehen tavoin, ei tämäkään iloinen kaveri ollut menossa kymmentä mailia kauemmas, mutta eteenpäin kuitenkin! Matkalla kaveri kertoo tarinoita kuinka itsekin aikoinaan liftaili ympäri Yhdysvaltoja ja kertoi vinkkejä minkälaiset paikat ovat hyviä saada kyyti. Hän jättää mut kyydistä paikkaan, jonka kertoo olleen yksi hänen omia vakioliftauspaikkojaan back in the day. Tältä paikalta löydän myös sattumalta jonkun liftaajakolleegan jättämän pahvilaatikon kannen, jossa lukee ”Santa Cruz”. Koska tiesin, etten tule missään tapauksessa sille päivää Los Angelesiin asti ehtimään, päätin ottaa pahvilaatikon kannen hyödyksi, suunnata kohti Santa Cruzia, yöpyä siellä ja jatkaa kohti etelää seuraavana aamuna.

Santa Cruz-pahvikyltin kanssa seisoskelen tien varressa noin puolisen tuntia, kunnes ränsistynyt lava-auto hidastaa vauhtiaan, pysähtyy ja ottaa minut kyytiin. Kuskina toiminut hielta haiseva duunariukko, kertoi ettei ihan Santa Cruziin asti ole menossa, mutta voi heittää mut tietä eteenpäin taas sen kymmenisen mailia. ”Fair enough” ajattelen, hyppään kyytiin ja tässä vaiheessa tajuan että jenkeissä liftaamisessa vaikeinta on se, että suurin osa ihmisistä tuntuu kulkevan autoillaan vain lyhyitä matkoja. Onnekseni kuitenkin seuraava minut kyytin ottanut meksikolaismies (joka ei puhunut englantia juuri ollenkaan) oli menossa perille Santa Cruziin asti. Meksikolaisjäbä pudottaa mut kyydistä Santa Cruzin bussiasemalle ja haluaa välttämättä antaa mukaani puoli gallonaa maitoa, paketillisen suklaamuroja ja 20 dollaria. Kiitän miestä hämmästyneenä ja suuntaan kohti hostellia. Illalla käyn vielä kävelyllä Santa Cruzin rantakadulla, mutta ennenpitkää suuntaan takaisin hostellille nukkumaan.

Seuraavana aamuna herään aikaisin ja joudun tekemään Santa Cruzissa samat temput kuin San Franciscosta lähtiessäni, ottamaan paikallisliikennebussin kaueammas kaupungista. Hyppään bussista turvallisen etäisyyden päässä kaupungista, kipittelen rinkkoineni bussipysäkiltä Highway 1:n varteen kyytiä venailemaan ja hämmästyksekseni saan kyydin noin 5 minuutissa. Tällä kertaa kuskina toimii tiuhaan tahtiin röökiä kiskova USA:n laivaston veteraani, jonka kyydissä pääsen Monterreyhyn 15-20 mailin päähän. Monterrey on etelään päin ajettaessa viimeinen kylä tai kaupunki varmaan 150 mailiin, joten siitä ohiajavat ovat hyvällä todennäköisyydellä menossa pitemmän matkan Highway 1:n maisemareittiä pitkin. Jenkkiveteraani jättää mut kaupungin laitamille tien poskeen, jossa odottelen seuraavaa kyytiä suhteellisen kauan, noin puolitoista tuntia. Lopulta kuitenkin italialaispariskunta nappaa mut kyytiin ja kaksikon mukana pääsin noin 30 mailia eteenpäin tienvarrella sijaitsevan luonnonpuiston edustalle, jossa kauaa ei kuitenkaan tarvinnut venailla ennenkuin sain jälleen kyydin. Mukaansa mut nappas tällä kertaa israelilainen elämäntapareissaaja, joka oli ostanu Kanadasta auton ja oli huristellu sillä ympäri Kanadaa ja USA:aa vuoden päivät, nukkuen suurimman osan öistään ”The Minivanin” takapenkillä. Israelilaisjäbä oli myös San Franciscosta poiminut mukaansa yhden austraalialaisen reissaajan ja yhden belgialaisen kaverin, joten matka jatkui neljän hengen porukassa, mukavissa meiningeissä pitkin mielettömän kaunista Highway 1:sta aina seuraavaan määränpäähäni, Santa Mariaan.

Näkymiä Highway 1:lla

Näkymiä Highway 1:lla

Viimeinen liftaus-spottini, josta sain kyydin Santa Mariaan asti

Viimeinen liftaus-spottini, josta sain kyydin Santa Mariaan asti

Vaikka porukka oli menossa sille päivää Los Angelesiin asti, jäin itse matkan varrelle Santa Mariaan, koska olin etukäteen järjestänyt sieltä majoitusta itselleni couchsurfingin kautta. CouchSurfing.org on yhteisö internetissä, jossa avoimesti uusiin tuttavuuksiin suhtautuvat ihmiset tarjoavat ilmaista majoitusta kotonaan eri puolin maailmaa ja vaikka tuntemattomien ihmisten luona yöpyminen saattaa kuulostaa hurjalta, ei se kuitenkaan maalaisjärkeä käyttämällä ole sen vaarallisempaa kuin hostellin dormissa nukkuminenkaan, sillä couchsurfingin nettisivun kautta pääset selailemaan eri isäntien profiileja kuvineen ja palautteineen eri couchsurfereilta, ja voit päättää kenen luona haluat yöpyä. Toki isännänkin on ensin netissä hyväksyttävä sinut vieraakseen. Couchsurfing pohjautuu ihmisten avoimuuteen ja se on loistava tapa tavata uusia ihmisiä ja päästä tutustumaan paremmin kunkin maan kulttuuriin. Couchsurfing-kokemukseni Santa Mariassa Ben-nimisen australialaisjäbän kanssa oli ensimmäiseni, eikä varmasti viimeiseni, sillä Benin kanssa poristessa ja hengaillessa tajusin, että couchsurfingissä on kyse enemmän uusista kokemuksista kuin ilmaisesta majoituksesta.

Seuraavana aamuna herättiin aikaisin. Ben lähti yliopiston penkille ja minä suunnistin kohti highwayn vartta kyytiä venailemaan. Lopulta 2,5 tuntia tuloksetta venailtuani luovutin, ja koska Highway 1:n maisemaosuus oli jo takanapäin, päätin ottaa bussin Los Angelesiin jenkkien hintatasolla edulliseen 9 dollarin sopuhintaan. Kaiken kaikkiaan liftausseikkailusta jäi hyvä maku, sillä siten tapaa todella mielenkiintoisia ihmisiä. Kaliforniassa liftaaminen on kohtalaisen helppoa, mutta kyydin saamisen hankaluus toki vaihtelee alueittain. Tuurilla on tietenkin merkityksensä, mutta onnistumiseen vaikuttaa paljon myös liftauspaikka, jonka tulee olla sellainen, josta ihmisten on helppo sinut nähdä ja sellainen, johon voi helposti pysähtyä ottamaan liftarin kyytiin. Monet kuitenkin ajattelevat liftauksen tai liftarin kyytiin ottamisen vaarallisena, olettaen että heti tulee ryöstetyksi tai vastaavaa ja itsekin näin monen ohiajaneen tuijottavan minua kauhistellen. Tosiasiassa kuitenkin 99% ihmisistä on ihan tavallisia kunnon kansalaisia, joilla moiset pahat aikeet eivät käy mielessäkään.

Los Angelesissa oli aikaa vain kaksi päivää ja sieltäkin olin järkännyt couchsurffausta. Bussi huristeli miljoonakaupungin 12-kaistaisia moottoriteitä pitkin keskustaan, josta couchsurfing-hostini Connorin tekstaamien ohjeiden avulla selvitin tieni Connorin kämpälle läntiseen Los Angelesiin. Olin perillä suht myöhään, joten ei tehty muuta ku haettiin hampurilaiset ehkäpä maailman parhaimmasta hampurilaisketjusta, In-N-Outista. Mun lento oli seuraavana päivänä 29.8. vasta puolenyön aikoihin, joten mun toisena päivänä LA:ssa Connor vei mut suurkaupungin kiertoajelulle. Käytiin tsekkaamassa tottakai Hollywood, jossa kuuluisan kyltin bongaamisen lisäksi pyörittiin Hollywood Boulevard kadun Walk of Famella, jonka katukivet muodostuvat pääosin tähden muotoisista laatoista, joista jokaiseen on kirjoitettu jonkun leffatähden nimi. Samalla käytiin myös tsekkaamassa Dolby Theatre, jossa Oscar-gaala järjestetään vuosittain. Hollywoodista huristeltiin kohti läheisillä kukkuloilla sijaitsevaa Griffith Observatorya, jossa ihasteltiin Los Angelesin skylinea ja sen silminkantamattomiin jatkuvaa suurkaupunkimaisemaa. Viimeisenä käytiin katsastamassa skeittipuistostaan tunnettu Venice Beach, jonka jälkeen olikin jo aika hakea mun rinkka Connorin kämpältä ja suunnata kohti Los Angelesin lentokenttää. Couchsurfing tarjosi jälleen mahtavan kokemuksen, mutta nyt on aika jättää Amerikan Yhdysvallat taakse ja suunnata kohti Fijiä! Edessä 11 tuntia lentokoneessa Tyynenmeren yllä.

sk8!

sk8!

Los Angelesin skylinea Griffith Observatorylta

Los Angelesin skylinea Griffith Observatorylta

Hollywood!

Hollywood!

P8290766

Hollywood Boulevard

Hollywood Boulevard

2 vastausta artikkeliin ”Peukalokyytiläisen Kalifornia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *