Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2013

Patikointia ja pyöräilyä Tongalla

Laiva Ha’apain saariryhmältä takaisin Tongatapun pääsaarelle lähti Pangain satamasta perjantaiaamuna, 2 päivää alkuperäisestä aikataulusta poiketen. Laiva oli jälleen tupaten täynnä ihmisiä ja koko päivän kestävän matkan ajan sain kököttää laivan ulkokäytävällä, koska sisälle ei kunnolla mahtunut. Ulkona matkustaminen oli lopulta paljon miellyttävämpää, kun sai hengitellä raikasta meri-ilmaa ja katsella paratiisisaarten hiljaa jäävän taakse laivan lipuessa hitaasti, mutta melko varmasti kohti Tongatapua. Merenkäyntikin oli tällä kertaa huomattavasti iisimpää kuin Ha’apaille mentäessä, joten ympäriinsä oksentelevista kanssamatkustajistakaan ei tarvinnut huolehtia.

Tarkoituksenani oli suunnata suoraan Tongatapulta sen vieressä sijaitsevalle pienemmälle ‘Euan saarelle, mutta kuten arvata saattoi, laiva oli jälleen myöhässä ja perillä Tongatapun satamassa oltiin vasta myöhään illalla. Ei auttanut kuin ottaa taksi majatalolle, ja jatkaa matkaa kohti ‘Euaa vasta seuraavana aamuna.

‘Euan saari sijaitsee Tongatapun saaresta vain parinkymmenen kilometrin päässä, mutta pienestä välimatkasta huolimatta, ovat saaret hyvinkin erinlaisia. Siinä missä Tongatapu on maastoltaan hyvin tasainen, on ‘Eua täynnä mäkiä, kukkuloita ja kallioita. Saaren luonto onkin usein pääsyynä siihen miksi turistit ‘Eualle päätyvät ja saari tarjoaakin karuine maastonmuotoineen ja vehreine sadenmetsineen mitä loistavimmat patikointimahdollisuudet, jotka itsenikin olivat saarelle houkutelleet.

Tongatapulta ‘Eualle oli tosiaan lyhyt matka, joten tällä kertaa ei lauttamatkaan tarvinnut kuluttaa paria tuntia kauempaa. Lautalla tutustuin kahteen italialaiseen reissaajaan, jotka olivat myös suuntaamassa ‘Eualle jalkamatkailemaan, joten päätettiin lyödä muutamaksi päiväksi hynttyyt yhteen ja majoituttiin kolmen hengen huoneeseen samaan majataloon. Parin päivän ajan kierreltiin porukalla ‘Euan pohjois-osia, jonka jälkeen suuntasin vielä muutamaksi päiväksi toiseen guesthouseen saaren eteläiselle puolelle, jossa päivät kuluivat pitkälti samoillen läheisessä luonnonpuistossa, jossa riitti sademetsää ihmeteltäväksi.

Vajaan viikon ‘Eualla aktiivilomailtuani suuntasin vielä muutamaksi päiväksi Tongatapun pääsaarelle, ja jotta tämäkin saari tulisi edes jotenkuten nähdyksi, päätin vuokrata päiväksi polkupyörän ja munamankeloida pitkin saarta. Varsinaisia nähtävyyksiä saarella ei oikeastaan ole, mutta ihmeteltävää kyllä riitti saaren rannikon jylhissä kalliomaisemissa, sekä pienissä tongalaisissa kylissä joissa jokainen vastaantulija tervehtii iloisesti hymyillen.

Tongan seikkailut ovat nyt ohi ja seuraavana etappina onkin Australia. Tongalta päälimmäisenä mieleen jäi maailman upeimmat paratiisisaaret, sekä tietysti niiden asukkaat. Ihmiset ovat iloisia ja huolehtivat toisistaan huolimatta siitä tunteeko toista vai ei. Tongalla ei myöskään tarvitse huolehtia siitä että jäisi jonkin ongelman kanssa yksin, sillä tongalaiset ovat aina valmiita auttamaan. Tänne täytyy vielä palata!

Biitsiä 'Eualla

Biitsiä ‘Eualla

Sinkholes in 'Eua

Sinkholes in ‘Eua

Komeita maisemia!

Komeita maisemia!

PA091004 PA091010

On Tongatapullakin komeita rantoja!

On Tongatapullakin komeita rantoja!

PA121029

Madventuresin jalanjäljissä Tongalla

Lento Fijiltä suoraan Tongalle ei kestänyt kuin reippaan tunnin, joten siirtyminen Tyynenmeren saarivaltiosta toiseen kävi hyvinkin vaivatta. Fijin tavoin Tongakin koostuu useammasta saaresta, jotka jaetaan kolmeen saariryhmään: Tongatapu, Ha’apai ja Vava’u, jotka sijaitsevat noin 150 kilometrin päässä toisistaan. Fiji Airwaysin koneen laskeuduttua Tongatapun pikkuruiselle lentokentälle pääkaupunki Nuku’alofan lieppeille oli tosi hämmentävää huomata, ettei lentokentällä turisteja näkynyt juuri missään. Koneessakin oli mun lisäksi vain 3 ulkomaalaista, kun taas Fijillä turisteja tuntui olevan kaikkialla.

Ensimmäiset Tongan päiväni vietin Tongatapun saarella, jossa matkaajalle ei hirveän paljon mielenkiintoista tekemistä löydy, ja biitsitkin ovat suht vähissä. Laivan kohti varsinaista määränpäätäni, Ha’apain saariryhmää, oli määrä lähtä kuitenkin vasta seuraavana arkipäivänä, joten vaihtoehdot olivat suht vähissä ja lauantaista maanantaihin piti tappaa aikaa Nuku’alofaa kierrellen, juoksevia asioita hoidellen ja Ha’apaille lähtöä valmistellen.

Ha’apai on Tongan saariryhmistä keskimmäisin, ja lähes kaikki siihen kuuluvat saaret ovat pieniä, valkoisen hiekkarannan ympäröimiä korallisaaria palmuineen ja trooppisine kasveineen. Täydellinen paratiisi siis! Ha’apaille pääsee Nuku’alofasta joko lentäen vajaassa tunnissa tai meriteitse yön yli kestävällä laivamatkalla. Lentoja on joka päivä maanantaista lauantaihin, mutta laiva liikennöi saariryhmien väliä vain kerran viikossa. Valitsin tietysti laivan, koska se oli huomattavasti edullisempi vaihtoehto ja samalla pääsisi ihastelemaan monia matkan varrella sijaitsevia paratiisisaaria. Laivamatka ei kuitenkaan ollut se kaikista miellyttävin tapa matkustaa, ja pian laivan liikahdettua matkaan tajusin miksi suurin osa turisteista liikkuu saariryhmältä toiselle lentäen. Aallot heittelehtivät laivaa ylös, alas ja puolelta toiselle ja eipä aikaakaan kun merisairaat tongalaiset oksentelivat pitkin laivan käytäviä. Kuvottavasta hajusta ja kuorsaavista kanssamatkaajista huolimatta sain nukuttua pari-kolme tuntia ja aamun sarastaessa siirryin ulos laivan kannelle kauniita trooppisia saaria tuijottelemaan. Samalla näin myös pari delfiiniä!

Ansiokkaasti 9 tuntia aikataulusta myöhässä oltiin vihdoin perillä Ha’apain pääsaarella Lifukalla, ja ensitöikseni selvitin tieni saariryhmän ainoaan ravintolaan, josta sain järjestettyä venekyydin läheiselle Uolevan saarelle. Itse asiassa Uolevan saari oli syy siihen miksi olin Tongalle tullut, sillä saari on sama jolla Madventures-kaksikko vieraili sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella kymmenisen vuotta sitten ja koska Madventures-sarjan innoittamana maailmalle alunperin lähdinkin, oli pieni pyhiinvaellus Uolevalle paikallaan. Saarella ei asu majatalojen omistajien lisäksi ketään, on vain kilometrejä pitkä hiekkaranta, palmuja sekä ympärillä tietysti koralliriutta tuhansine kaloineen. Tekemistä saarella ei siis loikoilun ja snorklailun lisäksi juurikaan ole, mutta nyt ei tarvinnut ollakkaan. Oma pikku rantamökkini sijaitsi ihan veden tuntumassa ja kämpän etukatoksen alla sijaitsevasta riippumatosta oli upeat näkymät ehkäpä maailman upeimmalle hiekkarannalle ja suurin osa ajasta kuluikin riippumatossa loikoillen ja biitsillä hengaillen. Ruoat väsäsin saarella itse ja surkeista kokin taidoistani johtuen ruokavalio rajoittui nuudeleihin, tonnikalaan, kookokseen ja muihin trooppisiin hedelmiin. Viimeisenä päivänä käytiin kuitenkin paikallisten ukkojen kanssa kalalla ja illalla saatiin maistella juuripyydettyä fisua suoraan Tyynestämerestä. Saarella oli tarkoitus viettää 8 päivää, mutta laiva joka oli lähdössä takaisin kohti Nuku’alofaa oli tapansa mukaan myöhässä, tällä kertaa 2 päivää, ja olin iloinen saadessani viettää saarella kokonaiset 10 päivää. Pienen moottoriveneen lipuessa hiljaa kohti Lifukaa ja Uolevan jäädessä taakse, olin vakuuttunut siitä että olin löytänyt maailman kauneimman saaren.

 

Ha'apain saaria

Ha’apain saaria

Uolevan biitsiä!

Uolevan biitsiä!

P9250947

Uoleva

Uoleva

P9300962

Kannatti säästää!

Kannatti säästää!

Rantamajat Uolevalla

Rantamajat Uolevalla

PA030980