Perhelomailua

Lento Manilasta Singaporeen lähti hieman ennen kuutta aamulla enkä oikein malttanut nukkua edellisenä yönä lukiessani Indonesiaa käsitteleviä artikkeleja. Lentokentälle saavuttuani olin rättiväsynyt. Aikaa tappaakseni harhailin puoliunessa pitkin askeettista lentokenttää vajaan tunnin ja kun lopulta pääsin koneeseen, nukahdin ennen kuin kone liikahti senttiäkään. Heräsin vajaan kymmenen kilometrin korkeudessa väkivaltaiseen vatsakipuun ja puolet loppulennosta vietinkin matkustamon saniteettitiloissa.

Olin varannut Singaporesta dormipaikan samasta hostellista, jossa viimeksikin olin ollut. Lentokentältä pääsin hostellille suht vaivatta kaupungin erinomaisen hyvin rullaavan julkisen liikenteen kyydittämänä ja pian löysinkin itseni ilmastoidusta dormista puhtaisiin lakanoihin kääriytyneenä. Huolimatta siitä, että aikarauta tikitti aikaista iltapäivää, nukuin kuin tukki ja maksoin tunnollisesti Manilan huurteisissa öissä kertyneet univelkani. Hereille minut sai ainoastaan harvinaisen brutaalin mahatautini komplikaatiot sekä samaan dormiin majoittunut kiinalaismies, jonka kuorsaus kaikui rappukäytässä asti.

Kaksi seuraavaa päivää vietin mahataudin kukistamana leffoja katsellen, katkonaista unta nukkuen ja sänkyni ja vessan väliä ahkerasti rampaten. Viimein toivuttuani päätin käyttää viimeisen Singaporen päiväni kaupunkivaltion kuuluisan eläintarhan kiertelyyn, jota on tällä saralla kehuttu jopa maailman parhaimmaksi. Päivä kuluikin leppoisissa merkeissä eksoottisia elukoita tsekkaillessa.

Seuraavana aamuna oli jälleen aika vaihtaa maisemaa, sillä äiti, perhetuttumme Outi ja hänen 2-vuotias Inari-tyttärensä olivat tulossa mua moikkaamaan jouluksi ja uudeksivuodeksi. Treffit oltiin sovittu Kuala Lumpurin lentokentälle, joten hyppäsin Malesiaan suuntaavaan bussiin. Nukuin suurimman osan reilun 6 tunnin bussimatkasta ja perille päästyäni suunnistin jo tutuksi tulleeseen KL:n Chinatowniin metsästämään kattoa pääni päälle. Kun huone oli löytynyt kohtuuhintaan, heitin rinkkani nurkkaan ja rojahdin sängylle. Vaikka olinkin nukkunut suurimman osan viimeisestä kolmesta vuorokaudesta, olin rättiväsynyt ja olin nukahtaa siltä istumalta. Sain kuitenkin houkuteltua itseni ylös ajattelemalla olevani oikeutettu rasvaiseen pizzaan mahataudin selättämisen johdosta ja painelinkin suorinta tietä lähimpään känkkylään palkintoani lunastamaan.

Heräsin poikkeuksellisesti ennen kukonlaulua seuraavana aamuna, mutta vain siitä syystä että piti keretä lentokentälle ennenkuin äitin, Outin ja Inarin kone laskeutuisi. Ei auttanut kuin vääntäytyä ylös sängystä ja suunnata puoliunessa kohti lentokenttää saapuvien lentojen näyttöjä tuijottelemaan. Pariisin kone, jossa seurueen oli määrä olla, laskeutui ajallaan, ja vaikka odottelin liki tunnin, ei äitiä, Outia eikä Inaria näkynyt missään. Lopulta seurue kuitenkin ilmestyi ja pikaiset kuulumiset vaihdettuamme äiti kertoi että myöhästymisen syynä oli se, että porukan matkatavarat oli hukattu Finnairin toimesta Pariisissa. Meidän jatkolennon Indonesiaan oli määrä lähteä vasta illalla, mutta ei ollut mitään toivoa että matkatavarat olisi saatu Kuala Lumpuriin samana päivänä, joten ei auttanut kuin suunnata Indonesiaan ilman matkatavaroita. Lentoa ennen käytiin porukalla kaupungilla ostamassa vaatteita ja muita välinpitämättömyyksiä äitille, Outille ja Inarille siksi ajaksi että saisivat matkatavaransa takaisin.

Lennettiin AirAsian siivittämänä Kuala Lumpurista Banda Acehiin, joka sijaitsee Indonesiassa, Sumatran saaren pohjoiskärjessä. Banda Aceh tuhoutui todella pahasti vuoden 2004 tsunamissa ja pelkästään Banda Acehin kaupungissa kuoli 61 000 ihmistä. Mediahuomio ja leijonanosa ulkomaitten avusta suunnattiin kuitenkin Thaimaahan, jossa uhreja oli noin 5400. Muistutuksena tsunamin aiheuttamasta tuhosta Banda Acehiin on pystytetty yllättävän vaikuttava tsunami-museo, joka monien mielestä onkin ainoa syy kaupungissa pysähtymiseen. Mekin oltiin kaavailtu Banda Acehin visiitti siten että käydään illalla piipahtamassa tsunami-museossa ja heti seuraavana aamuna jatketaan matkaa Pulau Wehin saarelle joulunviettoon. Suunnitelma kuitenkin kariutui osittain kun saatiin kuulla että äitin, Outin ja Inarin Pariisissa hukatut matkatavarat saapuisivat vasta parin päivän päästä, joten ei auttanut kuin viivästyttää Pulau Wehille lähtöä ja jäädä Banda Acehiin toiseksi päiväksi, joka pyhitettiin sitten joulushoppailulle.

Matkatavarat ilmestyivät Banda Acehin kentälle parin päivän päästä kuten oli luvattukin ja päästiin jatkamaan matkaa. Saatuamme survottua äitin ja Outin rinkat taksin peräkontiin, suunnattiin kohti satamaa. Perille päästyämme saatiin kuulla että seuraava paatti Pulau Wehille lähtisi vasta kolmen tunnin päästä, eikä useampi tunti satamassa jetlagin uuvuttaman 2-vuotiaan Inari-lapsen kanssa kuulostanut kenenkään mielestä hyvältä idealta. Päädyttiin vuokraamaan oma vene kippareineen päivineen, eikä tämä vaihtoehto tullut loppujen lopuksi paljoakaan kalliimmaksi. Pari tuntia hieman soutuvenettä isommassa paatissa nökötettyämme oltiin suht huolellisesti suolaveden kastelemia ja lievästi auringon polttamiakin, mutta päästiinpähän kätevästi perille paratiisisaarelle. Majoitukseksi oltiin varattu rauhalliselta rannalta oma bungalow, tietysti verannalla ja merinäköalalla varustettuna. Siispä mitä täydellisin paikka rauhallisen joulun viettoon!

Pulau Wehille ei oltu etukäteen paljoakaan tekemistä mietitty, sillä suunnitelmissa oli vain oleskella ja rentoutua vajaan viikon verran. Päivät kuluivat pitkälti rannalla että verannalla lojuessa. Nälkäisenäkään ei tarvinnut kärvistellä, sillä bungalowkylän omistaja, eteläafrikkalainen Freddie kokkaili joka päivä kattavan ja herkullisen buffetillallisen.

Ihan koko aikaa en malttanut olla tekemättä mitään ja innostuin ilmoittautumaan muutamalle sukellukselle nyt kun kurssikin oli käytynä. Pulau Wehin saari onkin suht tunnettu juuri sukelluskohteena, koska korallit ovat hyvässä hapessa ja fisujakin riittää luuppailtavaksi. Sukeltaminen Pulau Wehillä on vielä kaiken lisäksi edullista: kertasukellus kustantaa 25 euroa, mutta yhden sukelluksen käytyäni päätin varata 5 sukelluksen paketin 100 eurolla, eikä kyllä tarvinnut katua!

Hieman joulun jälkeen oli aika jättää Pulau Wehin hiekkarannat ja korallit kaloineen taakse ja ottaa lautta takaisin Banda Acehiin, josta oli määrä lentää etelämmäs uudenvuoden viettoon.

PS: pahoittelut ettei Pulau Wehiltä ole yhtään kuvia, en vain jaksanut kuvata

Minä ja Inari-lapsi matkalla Pulau Wehille

Minä ja Inari-lapsi matkalla Pulau Wehille

2 vastausta artikkeliin ”Perhelomailua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *