Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2014

Kissan päiviä Thaimaassa

Lento laskeutui Bangkokiin yhdentoista korvilla illalla, eikä mulla ollut pienintäkään käryä missä tulisin yöpymään, joten päätin että on parasta suunnata Bangkokin kulttimaineiselle Khao San Roadille, josta on vuosikymmenten saatossa muovautunut kunnon reppureissaajaghetto. Tarkoituksenani oli säästää ja yrittää löytää julkinen bussi lentokentältä keskustaan, mutta infopisteestä saamieni ohjeiden avulla en löytänyt kuin taksitolpan joten luovutin ja turvauduin taksiin. Khao San Roadin lähestymisen pystyi päättelemään humalaisten ulkomaalaisten lisääntyvästä määrästä katukuvassa ja kun kuski pysäytti auton neonvaloloisteisen ja ulkomaalaisia täynnä olevan kadun päätyyn, olin varma että oltiin perillä. Katu oli täynnä olutmerkein koristeltuja t-paitoja myyviä rihkamakauppoja ja neonvaloin itseään mainostavia baareja täynnä päihtyneitä ulkolaisia. Baareista kantautuvan kakofonian säestäessä kuljin katua edestakaisin etsiessäni halpaa guesthousea, eikä mieleistä tuntunut millään löytyvän. Viereiseltä kadulta, jossa oli muutenkin paljon rauhallisempi meininki, löytyi lopulta suht edullinen dormisänky.

Seuraavana päivänä kävellessäni kohti juna-asemaa, satuin kulkemaan demokratian monumentin ohitse, joka oli yksi Bangkokin mielenosoitusten keskipisteistä. Uutisoinnin antamasta kuvasta poiketen tunnelma oli kuitenkin omasta mielestäni suhteellisen rauhallinen: ihmiset pitivät puheita suurelta lavalta ja kansa heilutteli lippujaan ja vihelteli pilleihin, eikä väkivallan ilmapiiristä ollut tietoakaan.

Bangkok

Bangkok

Päästyäni perille juna-asemalle sain kuulla että juna kohti Surat Thania lähtisi jo muutaman tunnin päästä, joten ostin yhdistetyn juna-bussi-laivalipun suoraan Ko Samuille ja palasin ripein askelin hostellille kamojani keräilemään, jotta kerkeäisin juna-asemalle takaisin Bangkokin ruuhkassa. Hostellilta päätin ottaa tuktukin takaisin juna-asemalle, mutta viisi minuuttia kyydissä istuttuani tajusin että olisin päässyt asemalle huomattavasti nopeammin, jos olisin laiskuudeltani viitsinyt kävellä. Liikenne ei tuntunut liikkuvan mihinkään ja aloin jo tuijottella hermostuneena kelloa sormiani naputellen. Perille kuitenkin päästiin ajoissa ja oikea junakin löytyi, mutta sen seisoessa paikoillaan vielä tunnin ilmoitetun lähtöajan jälkeen ajattelin että olisihan minun pitänyt tietää etteivät junat kulje ajallaan, oltiin sitten missä päin maailmaa tahansa.

Mukavuudenhalu oli tällä kertaa mennyt penninvenytyksen edelle ja olin maksanut pehmustetusta nukkumapaikasta. Kyseessä oli kuitenkin puolen vuorokauden mittainen junamatka, jota en halunnut viettää kolmannen luokan lipun tarjoamissa spartalaisissa oloissa, vaikka se olisi varmaan ollutkin puolet halvempaa. Sen sijaan vietin yöni sikeästi nukkuen hattuhyllyn tasolla sijaitsevassa pehmeässä, mutta hieman kapeassa punkassani.

Olin asettanut herätyskellon soimaan varttia ennen ilmoitettua saapumisaikaa, mutta perille oli kuuleman mukaan vielä toista tuntia matkaa, mikä ei yllättänyt laisinkaan. Sainpahan ainakin katsella maisemia valoisalla ja lukea Bangkokista ostamaa valokopioitua kirjaani parin tunnin ajan ennenkuin juna pysähtyi Surat Thanin asemalle. Junasta ulos selviydyttyäni minua alkoivat piirittää matkatoimistovirkailijat kysellen minne olen matkalla. Lippua näytettyäni minut ohjattiin odottelemaan muiden turistien kanssa matkatoimiston ja parin ylihinnoitellun ravintolan edustalle jatkokyytiä venailemaan. Toista tuntia peukaloita pyöriteltyäni hypättiin satamaan suuntaavaan bussiin, josta jatkettiin edelleen järeällä katamaraanilla kohti Ko Samuin saarta.

Samuilla mua oli vastassa Johanna, jonka oon tuntenu jo kymmenisen vuotta. Johanna oli jo muutama kuukausi sitten ilmottanu mulle, että on tulossa Thaimaahan tammikuussa, joten järkkäsin oman aikatauluni siten, että törmättäisiin Samuilla ja näinhän sitten tehtiinkin! Johanna odotteli mua Na Thonin satamassa Samuilla ja kuulumisten vaihtamisen jälkeen suunnattiin skootterilla kohti Samuin tukikohtaamme Mae Namia. Siellä saatiin majoittua Johannan kaverin Petterin luokse, joka on töissä Samuilla. Petterin kämppä sijaitsi aivan loistavalla paikalla lähellä kauppoja, rafloja ja oli kaiken lisäksi vielä ihan rannan tuntumassa.

Samui on Thaimaan kolmanneksi suurin saari ja saaren ympäri kulkeva tie on noin 70 kilometriä pitkä. Rantoja ja nähtävää siis riittää, joten vuokrattiin Johannan kanssa viikoksi skootteri, jolla sitten päristeltiin pitkin Samuin saarta parhaimpia biitsejä metsästellen. Oman menopelin vuokraaminen on usein paras ja monesti edullisinkin keino tutkia lähiympäristöä, sillä prätkän saa lähes kaikkialta Kaakkois-Aasiassa alle 5 eurolla päiväksi ja polttoainekin on halpaa. Tämä tosin edellyttää sitä että luottaa omiin ajotaitoihinsa vähintään kohtalaisesti sillä liikenne on arvaamatonta ja jotkut ajoväylät saattavat muistuttaa mökkitietä. Thaimaassa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tiet ovat suht hyvässä kondiksessa, mutta liikenteessä täytyy olla jatkuvasti silmä kovana. On turha pitää itsestäänselvyytenä sitä että pienemmältä kujalta isomalle tielle kaartava mopokuski vaivautuisi kääntämään päätään katsoakseen tuleeko oikealta tai vasemmalta muita kuskeja. Ei myöskään kannata olettaa etteikö yksisuuntaisella tiellä voisi tulla vastaan huoletta päinvastaiseen suuntaan pujottelevia prätkiä ja varsinkin ohittelutilanteet ovat monesti kuolemaa halveksuvia: esimerkiksi kerran näin mopon ohittavan bussia joka ohitti toista bussia tiellä jossa molempiin suuntiin menee vain yksi kaista. Näiden tosiasioiden varjossa ei olekaan kovin yllättävää, että Thaimaan liikenne vaatii maailman neljänneksi eniten kuolonuhreja väkilukuun suhtautettuna.

Muutaman päivän Samuilla chillailtuamme joukomme sai lisää Pohjolan vahvistuksia kun Johannan kaveri Katja saapui saarelle ruotsalaisen poikaystävänsä Erikin kanssa. Kumpaakaan en ollut aikaisemmin tavannut mutta tutustuttiin ja tultiin oikein hyvin juttuun. Samana päivänä viereisellä saarella, Ko Phanganilla, oli maailmankuulut Full Moon Partyt. Kuten nimikin jo vihjaa, kyseessä on siis parin kymmenen tuhannen ihmisen vetoiset yön yli kestävät rantakarkelot täydenkuun loisteessa. Samuin kaikki matkatoimistot myivät menopaluu laivalippuja Full Moon Partyihin ja kaupan päälle olisi saanut vielä myötähäpeällisen typerän t-paidan, mutta päätettiin kuitenkin että ehkä parempi suunnata pienemmällä porukalla Samuin yöhön. Siispä suunnattiin lähimpään 7/11-kioskiin (joita on Thaimaassa liki 7000), poistettiin mukaamme muutamat Singha-oluet ja siirryttiin nauttimaan niitä Petterin kämpän terassille. Illan vanhetessa siirryttiin Samuin yöelämän vilkkaimmalle näyttämölle Chaweng Beachille, jossa baareja kiertelemällä ja biljardia pelaamalla vietettiin iltaa.

P1140139 P1140147

Johanna ja minä. Kivaa oli kuten kuva antaa ilmi :)

Johanna ja minä. Kivaa oli kuten kuva antaa ilmi 🙂

Viikon verran Samuilla kissan päiviä vietettyäni oli aika suunnata uusille tonteille Ko Taolle. Johanna kävi heittämässä mut skootterilla Na Thonin satamaan, jossa raahasin rinkkani hieman kulahtaneen näköiseen veneeseen. Ensiksi lautta suuntasi vain vajaan parinkymmenen kilometrin päähän Ko Phanganille, jonne suurin osa lautalla olleista jäikin. Itse olin kuitenkin päättänyt jättää bailusaarenakin tunnetun Ko Phanganin suosiolla välistä ja hyppäsin suoraan Ko Taon lauttaan. Olin tosi väsynyt ja matkaa oli edessä reippaat pari tuntia, joten laivaan jo astellessani hymyilin itsekseni ajatukselle miten saan rauhassa nukkua muutaman tunnin ennen Ko Taolle rantautumista. Vartin matkattuamme totesin nukahtamisen mahdottomaksi ja luovutin, koska parhaat päivänsä nähnyt paattimme alkoi keinua mainingeilla normaalia hurjemmin. Ensin kuvittelin ettei veneen heilunta voisi kestää kovinkaan kauaa, mutta toiveikkaat mielikuvani seesteisestä loppumatkasta rapistuivat nopasti aallokon käydessä rajummaksi ja rajummaksi. Ihmiset ympärilläni alkoivat näyttää ilmeisen pahoinvoivilta ja yksi toisensa jälkeen alkoivatkin jo etsiä oksennuspussejaan, joihin lopulta joutui turvautumaan valehtelematta kaksi kolmasosaa matkustajista. Vaikka itsekin aloin voimaan pahoin, ei missään vaiheessa tarvinnut oksentaa, mutta kun aallot nousivat ikkunoiden tasoille purskauttaen vettä sisälle ikkunoiden rakojen läpi aloin hieman epäillä veneemme turvallisuutta. Yritin lohduttautua ajattelemalla ettei matka kestäisi enää kauaa, mutta horisentista kohoava Ko Taon saari ei tuntunut lähenevän yhtään. Viimein kun aloimme lähestyä saarta aallokko lopulta hellitti ja matkustamo yltyi aplodeihin.

Rantauduttuani lähdin luonnollisesti etsimään itselleni yösijaa. Tarkoituksena oli jäädä yhdeksi yöksi johonkin missä kaikki palvelut ovat lähellä, vuokrata skootteri päiväksi ja etsiä itselleni rauhallinen tukikohta viikoksi. Kiersin läpi neljä eri majataloa jotka olivat kaikki täynnä ja aloin turhautua. Muistan myös kiroilleeni itsekseni etsiessäni viidettä, josta löytyi kuin löytyikin yksi huone. Se oli tosin kaksi kertaa kalliimpi kuin mitä olisin normaalisti ollut valmis maksamaan, mutta tällä kertaa annoin periksi. Sain kuitenkin rahojani vastaan oman tilavan ja todella siistin huoneen, jossa oli toimiva ilmastointi ja ruhtinallisen leveä ja pehmä sänky. Nukuin kuin tukki.

Heräsin valitettavan tapani mukaan myöhään mutta virkeänä, pakkasin edellisiltana menestyksekkäästi levittämäni rinkkani ja menin alakertaan checkaamaan itseni ulos. Jätin rinkkani hotellin säilytystiloihin ja kuten olin suunnitellutkin, vuokrasin mopon jolla lähdin tutkimaan saarta. Onnekseni Ko Taon liikenne oli huomattavasti rauhallisempaa kuin Samuilla ja sain ajella suht rauhassa pitkin saaren mäkisiä teitä. Hotellilta olin saanut mukaan pienen ilmaisen Ko Tao -oppaan, johon oli lueteltu käsitykseni mukaan saaren kaikki majapaikat hintoineen. Samaisen oppaan karttojen avulla suunnistin ristiin rastiin pientä saarta ja kävin läpi syrjäisiä, hyviltä vaikuttavia paikkoja halpaa bungalowia metsästäen, kunnes löysin mieleiseni paikan pikkuruiselta Tao Thong -nimiseltä niemeltä. Huoneeni oli käytännössä betonikuutio, mutta suurimman osan ajastani vietin tyynyjen pohjalla ravintolabaarissa chillaillen ja merinäköalasta nauttien.

Tao Thong oli hyvä valinta myös siksi, että sieltä oli vain vajaan puolen tunnin kävelymatka lähimpään sukelluskeskukseen. Ko Taohan on tunnettu ennen kaikkea sukelluskohteena, joten täytyihän munkin päästä tutkimaan saarta myös pinnan alta. Sukelluskeskuksia on saarella lukematon määrä ja ainaakaan niissä neljässä joissa kävin eivät hinnat juuri toisistaan poikenneet. Luonnollinen valinta oli siis buukata viiden sukelluksen paketti siitä dive shopista joka oli tukikohtaani lähimpänä.

Olin kuullut Ko Taoa kehuttavan sukelluskohteena joten olin tosi innoissani koko matkan dive shopilta itse sukelluskohteelle, mutta kun päästin sukeltamaan petyin pahemman kerran. Näkyvyys oli 5 metrin luokkaa eli veden alla ei juuri kaloja näy. Samana päivänä käytiin vielä toinen sukellus eri paikassa, jossa divemasterin mukaan olisi parempi näkyvyys, mutta ei: tälläkään kertaa ei nähty paljon mitään. Takaisin dive shopille palattuamme päätin sitten hajauttaa loput kolme sukellustani kahden päivän välein toivoen, että kai nyt jonain päivänä näkyvyys olisi hyvä, mutta petyin joka kerta. Näkyvyys oli parhaimmillaan 8 metriä. Vaikka näkyvyys olikin huono jokaisella sukelluksella, oli sukeltaminen silti mukavaa. Ainahan se on kivaa lilluskella vedessä vähän kuin painottomana!

Sukellusreissuilla tutustuin myös hollantilaiseen Boukeen, jonka kanssa enemmän poristuani kävi ilmi että me molemmat oltiin suuntaamassa seuraavaksi Burmaan ja muutaman päivän tutustumisen jälkeen päätettiin että mennään yhdessä. Bouke lähti Ko Taolta Bangkokia kohti pari päivää mua ennen mutta varattiin lennot samalle päivälle ja sovittiin Bangkokiin treffit.

Yhteensä kahdeksan päivää meni Ko Taolla sukellellessa ja loikoillessa. Yhtenä päivänä kävin myös pyöräilemässä, mutta siitä ei saaren jyrkkien mäkien takia tullut yhtään mitään. 75 % ajastani työnsin pyörää jyrkkää mäkeä ylös, 15 % ajastani hurjastelin sillä jyrkkää mäkeä alas polkematta ja 10% ajastani pyöräilin. Joka tapauksessa tykästyin saareen todella ja olisin halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta lentoa ei passannut missata. Siispä hyppäsin takaisin mantereelle suuntaavaan katamaraaniin ja otin yöjunan Bangkokiin. Aamuiselta juna-asemalta hyppäsin tuktukin takapenkille ja suuntasin oikopäätä kohti Burman suurlähetystöä viisumihakemusta jättämään. Pian löysin itseni ulos asti ulottuvan jono häntäpäästä viisumihakemuslomakettani hermostuneesti naputellen. Vajaan tunnin jonotettuani pääsin vihdoin tiskille, jonne jätin hakemuksen. Sitä vastaan sain vuoronumerolapun ja numerotaulua vilkaistuani tajusin että täällä istutaan vielä ainakin kaksi tuntia, joten päätettiin lähteä syömään Bouken kanssa, joka oli tullut suurlähetystölle hieman minua aikaisemmin. Palattuamme odottelimme vielä tunnin verran, kunnes vihdoin viimeisten joukossa saimme jättää passimme, jotka saimme takaisin jo seuraavana iltapäivänä Burman viisumilla varustettuna. Illalla suunnattiin Bouken ja brasilialaisen Gustavon kanssa Bangkokin yöhön ja minnepä muuallekaan kuin surullisenkuuluisalle Khao San Roadille, jossa valmistauduttiin seuraavana päivä alkavaan Burman seikkailuun pelaamalla biljardia ja kaljoittelemalla hyvässä seurassa! Olihan se Khao San Road nyt ainakin kerran koettava…

P1240165

Let's dive!

Let’s dive!

P1210153

Ehkäpä Ko Taon komeimmat maisemat

Ehkäpä Ko Taon komeimmat maisemat

P1220162

Sumatran tarinoita

Banda Acehin lentokentällä aika kului joutuisasti odottaessamme lentoamme pohjois-Sumatran pääkaupunkiin, Medaniin, sillä päästiin lentokentän loungeen löhöilemään ja ilmaisia hedelmäkarkkeja popsimaan. Reilun tunnin lentokin sujui mutkitta.

Medaniin ei oltu kuitenkaan suunniteltu jäävämme, vaan tarkoitus oli ottaa suoraan kentältä suunta kohti muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaa Bukit Lawangin kylää. Guest house oltiin varattu Bukit Lawangista etukäteen ja samaisen majatalon kautta oltiin sovittu myös kyyti Medanin kentältä Bukit Lawangiin. Kentällä meitä olikin vastassa Dony-niminen nuori mies, jonka kyyditsemänä päästiin näppärästi perille asti, ilman turhaa säätämistä Medanissa.

Bukit Lawangin on suhteellisen pieni, joenvarsikylä, joka on yksi Sumatran saaren must-see kohteita. Itse kylä ei ole niinkään mielenkiintoinen, että sitä Suomesta asti kannattaisi lähteä katsomaan, mutta Bukit Lawangia ympäröivä sademetsä ja ennenkaikkia sitä asuttavat apinat ovat sen vaivan arvoisia. Tämä on myös yksi niistä harvoista paikoista pallolla, jossa voi nähdä orankeja villeinä luonnossa.

Käytännössä jokainen majatalo Bukit Lawangissa järjestää opastettuja kävelyretkiä sademetsän uumeniin, joita on tarjolla aina lyhyistä päiväreissuista yli viikon mittaisiin viidakkoseikkailuihin. Tottakai mekin viidakkoreissu itsellemme varattiin, mutta tyydyttiin simppeliin yhden päivän mittaiseen reissuun. Herättiin kohtuu aikaisin aamulla, syötiin aamiainen ja lähdettiin patikoimaan pitkin viidakkopolkua. Tuskin ehdittiin kävellä tuntiakaan kun edellä kävellyt opas viittoili meitä lähemmäs ja osoitti kohti latvoja. Siinä niitä orankeja nyt sitten oli! Kolme oranssinruskeaa, suurta apinaa rimpuili puissa toisiaan rapsutellen ja sormenpäitään imien, eikä siinä voinut kuin suu auki ihmetellä näitä kriittisesti uhanalaisia otuksia. Tallustellessamme viidakossa, orankeja ja muita pienempiä apinoita putkahteli esiin viidakon kätköistä yhtenään melkein koko matkamme ajan ja oppaammekin sanoi, ettei näin paljon orankeja ole yhdellä reissulla nähty aikoihin.

Viidakkoretken kohokohta oli ehdottomasti orankien kohtaaminen, mutta itse viidakkokin ansaitsee ehdottomasti mainintansa. Kiivetessä ylös ja alas kapeita, jättikokoisten puiden ja kasvien väliinsä jättämiä polkuja pitkin, on helppo kuvitella itsensä johonkin Tarzan-elokuvaan. Huolimatta Sumatran viidakoiden ainutlaatuisuudesta, näitä samaisia metsiä raivataan kuitenkin alas palmuöljyplantaasien tieltä tuhoten samalla kauniin luonnon sekä uhanalaisten eläinten kodin.

PC310058 PC310070

Bukit Lawangin kylänraittia!

Bukit Lawangin kylänraittia!

PC310034 PC310036

Äiti löysi viidakosta apinan!

Äiti löysi viidakosta apinan

Vaikka oltiinkin tultu Bukit Lawangiin orankien takia, oltiin valittu se myös uudenvuoden ja äitin synttärien vieton kohteeksi rauhallisen miljöönsä vuoksi, mutta eksoottisesta ympäristöstä huolimatta uudenvuodenaaton juhlinta ei juurikaan normaalista poikennut: ammuskeltiin hieman raketteja ja otettiin muutamat Bintang-bisset. Guest housen isäntäväki oli myös päättänyt yllättää äitin ikiomalla synttärikakulla. Seuraavana päivänä sitten vain lepäiltiin, löhöiltiin ja ihmeteltiin indonesialaisten ja malesialaisten turisteja, joiden määrä tuntui kasvaneen kymmenkertaiseksi yhdessä yössä.

Bukit Lawangin jälkeen oli tarkoitus suunnata Toba-nimisellä kraaterijärvelle, joka onkin sarjassaan Kaakkois-Aasian suurin. Koska meitä oli neljä (minä, äiti, Outi ja Inari) päätettiin että vuokrataan oma auto kuskeineen Bukit Lawangista. Pienen lapsen kanssa matkatessa tämä olisi huomattavasti miellyttävämpi tapa matkustaa eikä oikeastaan paljoa kalliimpikaan. Kuskiksikin saatiin Bukit Lawangin majatalosta tuttu Dony, joka lupasi myös viedä meidät matkan varrella sijaitsevaa vesiputousta katsomaan.

Ajeltiin useampi tunti Sumatran maaseudun poikki, kunnes saavuttiin Parapatin kylään. Perille ehdittiin juuri ajoissa ennen kuin viimeinen lautta Lake Toban keskellä sijaitsevalle Samosirin saarelle kerkesi lähteä. Lyhyen lauttamatkan jälkeen oltiinkin jo perillä. Lähes kaikki Toba-järvelle suuntaavat majoittuvat Samosirin saarelle, jonka rannoille ripotellut majatalot ovat mitä täydellisimpiä tukikohtia rentoutumista kaipaavalle reissaajalle ja tämänhän takia mekin olimme Toballe tulleet. Vaikka rannat eivät tässä tapauksessa olekaan Tyynenmeren saarille tyypillisiä valkohiekkaisia paratiisibiitsejä, on miljöö mitä idyllisin. Liikenteen aiheuttamasta metelistä ei ole tietoakaan ja vastarannan järvestä kohoava vuoristomainen maisema on kertakaikkiaan upea. Toba-järvestä puhuttaessa ei voi olla mainitsematta paikallista Batak-heimoa, sillä etenkin Batakien rakentamat talot ovat olennainen osa Samosiria. En edes yritä kuvailla taloja, sillä kuva kertaa enemmän kuin tuhat sanaa. Toba-järven aktiviteetit rajoittuivat meidän osalta uimiseen ja päivän paistatteluun, mutta tarviiko sitä aina muuta tehdäkään.

Vaikka pilvistä olikin, ei maisemissa ollut valittamista

Vaikka pilvistä olikin, ei maisemissa ollut valittamista

Batak-talot ovat yleinen näky Toban ympäristössä

Batak-talot ovat yleinen näky Toban ympäristössä

P1020076

Päivämäärä lentolipuissa alkoi uhkaavasti lähestyä, joten oli jatkettava matkaa. Palattiin Samosirin saarelta takaisin Parapatiin, jossa saatiin järjestettyä itsellemme auto ja kuski heittämään meidät Medanissa sijaitsevalle lentokentälle. Meidän lennon Kuala Lumpuriin oli määrä lähteä todella aikaisin seuraavana aamuna, joten päätettiin että on viisainta mennä kentälle edellisen päivän puolella. Ihan heti ei kuitenkaan Parapatista päästy liikkeelle, koska jouduttiin odottamaan että meidän taksi tulisi takaisin edelliseltä keikaltaan. Kun auto lopulta ilmestyi paikalle, jouduttiin vielä odottamaan että kuski syö ja lepää hieman. Pari tuntia peukaloita pyöriteltyämme päästiin kuitenkin liikenteeseen, mutta vastoinkäymisistä ei ihan vielä oltu selvitty. Vajaan puolen tunnin huristelun jälkeen kuski alkoi ajamaan epäilyttävän hitaasti ja tarkempi vilkaisu kuskiin päin paljasti että kaveri oli puoliunessa. Ukkelia ei voinut oikein pitää hereillä keskustelemallakaan, koska englanti ei juuri luistanut (jokaisen kysymyksen vastaus oli ”yes” tai ”yesyes”), joten tökittiin vuorotellen kuskia hereille ja väännettiin radioon ääntä. Kuski ei tuntunut virkoavan millään, joten ei auttanut kuin pysäyttää auto ja antaa kuskin nukkua puolisen tuntia. Kuskin herättyä ostettiin kaverille vielä Red Bull -tölkki kofeiinikiintiöitä täyttämään. Lopulta päästiin hengissä Medanin yllättävän modernille lentokentälle, jossa ei tarvinnut kauaakaan odotella kun päästiinkin jo checkaamaan itsemme sisään takaisin Malesiaan suuntaavaan koneeseen.

Viimeiseksi varsinaiseksi kohteeksi oltiin valittu Malesian puolella sijaitseva Melaka, jonne päästiin bussilla suoraan Kuala Lumpurin lentokentältä. Vajaan kolmen tunnin bussimatkan jälkeen löydettiin itsemme historiallisesta Melakan kaupungista, jossa ovat päälliköineet portugalilaiset, hollantilaset kuin brititkin. Kaikki ovat jättäneet kaupungin katukuvaan omaa arkkitehtuuriaan, mikä tekee Melaka todella mielenkiintoisen kulttuurikohteen. Kaupungin Chinatown pienine antiikkikauppoineen on myös omasta mielestäni yksi komeimpia chinatowneja, vaikka turisteja suht paljon onkin. Melakan on kaupunkina kuitenkin suht pieni ja pari päivää kaupungin arkkitehtuuria ihailtuamme palattiin takaisin Kuala Lumpuriin.

P1070123 P1060101

Koko reissuposse. Minä, äiti, Inari ja Outi

Koko reissuposse. Minä, äiti, Inari ja Outi

P1070115

Kuala Lumpurissa oli jäljellä enää kaksi päivää, ennen kuin äiti, Outi ja Inari lentäisivät takaisin Suomeen. Loppuloma oltiin päätetty kruunata pienellä luksustelulla majoittumalla viiden tähden hotelliin. Ekstensiivisen vertailutyön tuloksena oltiin varattu vain puolitoista vuotta vanha Grand Hyatt Kuala Lumpur -hotelli. 39-kerroksisen hotellin respa sijaitsee ylimmässä kerroksessa ja heti hissistä ulos astuttaessa eteen avautuu uskomaton näkymä koko kaupunkiin valtavan lasi-ikkunan läpi. Meidän huoneestakin löytyi katosta lattiaan ulottuva, koko seinän mittainen ikkuna kaupunkinäköalalla. Oma suosikkiominaisuus Grand Hyatissa oli kuitenkin ylimmän kerroksen ”aulabaari”, josta oli näkymä Kuala Lumpurin tunnetuimalle nähtävyydelle, Petronasin kaksoistorneille. Gin tonicia siemaillessani, jazzbändin musisoidessa taustalla pystyin kuvittelemaan itseni Lost in Translation -leffaan, joka on itseasiassa kuvattu saman ketjun hotellissa Tokiossa.

Parin päivän päästä äiti, Outi ja Inari lensivätkin jo takaisin Suomeen ja itse jäin vielä yhdeksi päiväksi Kuala Lumpuriin ennen omaa lentoani Bangkokiin. Vajaamiehitteinen perheloma oli sujunut mitä erinomaisimmalla tavalla, mutta nyt matka jatkuu omia polkujani tallaten kohti uusia seikkailuja!

Tämä baari päihittää näköaloillaan jopa Muhos-Kellarin

Tämä baari päihittää näköaloillaan jopa Muhos-Kellarin

Huoneessa ei ollut valittamista!

Huoneessa ei ollut valittamista!

P1090129