Sumatran tarinoita

Banda Acehin lentokentällä aika kului joutuisasti odottaessamme lentoamme pohjois-Sumatran pääkaupunkiin, Medaniin, sillä päästiin lentokentän loungeen löhöilemään ja ilmaisia hedelmäkarkkeja popsimaan. Reilun tunnin lentokin sujui mutkitta.

Medaniin ei oltu kuitenkaan suunniteltu jäävämme, vaan tarkoitus oli ottaa suoraan kentältä suunta kohti muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaa Bukit Lawangin kylää. Guest house oltiin varattu Bukit Lawangista etukäteen ja samaisen majatalon kautta oltiin sovittu myös kyyti Medanin kentältä Bukit Lawangiin. Kentällä meitä olikin vastassa Dony-niminen nuori mies, jonka kyyditsemänä päästiin näppärästi perille asti, ilman turhaa säätämistä Medanissa.

Bukit Lawangin on suhteellisen pieni, joenvarsikylä, joka on yksi Sumatran saaren must-see kohteita. Itse kylä ei ole niinkään mielenkiintoinen, että sitä Suomesta asti kannattaisi lähteä katsomaan, mutta Bukit Lawangia ympäröivä sademetsä ja ennenkaikkia sitä asuttavat apinat ovat sen vaivan arvoisia. Tämä on myös yksi niistä harvoista paikoista pallolla, jossa voi nähdä orankeja villeinä luonnossa.

Käytännössä jokainen majatalo Bukit Lawangissa järjestää opastettuja kävelyretkiä sademetsän uumeniin, joita on tarjolla aina lyhyistä päiväreissuista yli viikon mittaisiin viidakkoseikkailuihin. Tottakai mekin viidakkoreissu itsellemme varattiin, mutta tyydyttiin simppeliin yhden päivän mittaiseen reissuun. Herättiin kohtuu aikaisin aamulla, syötiin aamiainen ja lähdettiin patikoimaan pitkin viidakkopolkua. Tuskin ehdittiin kävellä tuntiakaan kun edellä kävellyt opas viittoili meitä lähemmäs ja osoitti kohti latvoja. Siinä niitä orankeja nyt sitten oli! Kolme oranssinruskeaa, suurta apinaa rimpuili puissa toisiaan rapsutellen ja sormenpäitään imien, eikä siinä voinut kuin suu auki ihmetellä näitä kriittisesti uhanalaisia otuksia. Tallustellessamme viidakossa, orankeja ja muita pienempiä apinoita putkahteli esiin viidakon kätköistä yhtenään melkein koko matkamme ajan ja oppaammekin sanoi, ettei näin paljon orankeja ole yhdellä reissulla nähty aikoihin.

Viidakkoretken kohokohta oli ehdottomasti orankien kohtaaminen, mutta itse viidakkokin ansaitsee ehdottomasti mainintansa. Kiivetessä ylös ja alas kapeita, jättikokoisten puiden ja kasvien väliinsä jättämiä polkuja pitkin, on helppo kuvitella itsensä johonkin Tarzan-elokuvaan. Huolimatta Sumatran viidakoiden ainutlaatuisuudesta, näitä samaisia metsiä raivataan kuitenkin alas palmuöljyplantaasien tieltä tuhoten samalla kauniin luonnon sekä uhanalaisten eläinten kodin.

PC310058 PC310070

Bukit Lawangin kylänraittia!

Bukit Lawangin kylänraittia!

PC310034 PC310036

Äiti löysi viidakosta apinan!

Äiti löysi viidakosta apinan

Vaikka oltiinkin tultu Bukit Lawangiin orankien takia, oltiin valittu se myös uudenvuoden ja äitin synttärien vieton kohteeksi rauhallisen miljöönsä vuoksi, mutta eksoottisesta ympäristöstä huolimatta uudenvuodenaaton juhlinta ei juurikaan normaalista poikennut: ammuskeltiin hieman raketteja ja otettiin muutamat Bintang-bisset. Guest housen isäntäväki oli myös päättänyt yllättää äitin ikiomalla synttärikakulla. Seuraavana päivänä sitten vain lepäiltiin, löhöiltiin ja ihmeteltiin indonesialaisten ja malesialaisten turisteja, joiden määrä tuntui kasvaneen kymmenkertaiseksi yhdessä yössä.

Bukit Lawangin jälkeen oli tarkoitus suunnata Toba-nimisellä kraaterijärvelle, joka onkin sarjassaan Kaakkois-Aasian suurin. Koska meitä oli neljä (minä, äiti, Outi ja Inari) päätettiin että vuokrataan oma auto kuskeineen Bukit Lawangista. Pienen lapsen kanssa matkatessa tämä olisi huomattavasti miellyttävämpi tapa matkustaa eikä oikeastaan paljoa kalliimpikaan. Kuskiksikin saatiin Bukit Lawangin majatalosta tuttu Dony, joka lupasi myös viedä meidät matkan varrella sijaitsevaa vesiputousta katsomaan.

Ajeltiin useampi tunti Sumatran maaseudun poikki, kunnes saavuttiin Parapatin kylään. Perille ehdittiin juuri ajoissa ennen kuin viimeinen lautta Lake Toban keskellä sijaitsevalle Samosirin saarelle kerkesi lähteä. Lyhyen lauttamatkan jälkeen oltiinkin jo perillä. Lähes kaikki Toba-järvelle suuntaavat majoittuvat Samosirin saarelle, jonka rannoille ripotellut majatalot ovat mitä täydellisimpiä tukikohtia rentoutumista kaipaavalle reissaajalle ja tämänhän takia mekin olimme Toballe tulleet. Vaikka rannat eivät tässä tapauksessa olekaan Tyynenmeren saarille tyypillisiä valkohiekkaisia paratiisibiitsejä, on miljöö mitä idyllisin. Liikenteen aiheuttamasta metelistä ei ole tietoakaan ja vastarannan järvestä kohoava vuoristomainen maisema on kertakaikkiaan upea. Toba-järvestä puhuttaessa ei voi olla mainitsematta paikallista Batak-heimoa, sillä etenkin Batakien rakentamat talot ovat olennainen osa Samosiria. En edes yritä kuvailla taloja, sillä kuva kertaa enemmän kuin tuhat sanaa. Toba-järven aktiviteetit rajoittuivat meidän osalta uimiseen ja päivän paistatteluun, mutta tarviiko sitä aina muuta tehdäkään.

Vaikka pilvistä olikin, ei maisemissa ollut valittamista

Vaikka pilvistä olikin, ei maisemissa ollut valittamista

Batak-talot ovat yleinen näky Toban ympäristössä

Batak-talot ovat yleinen näky Toban ympäristössä

P1020076

Päivämäärä lentolipuissa alkoi uhkaavasti lähestyä, joten oli jatkettava matkaa. Palattiin Samosirin saarelta takaisin Parapatiin, jossa saatiin järjestettyä itsellemme auto ja kuski heittämään meidät Medanissa sijaitsevalle lentokentälle. Meidän lennon Kuala Lumpuriin oli määrä lähteä todella aikaisin seuraavana aamuna, joten päätettiin että on viisainta mennä kentälle edellisen päivän puolella. Ihan heti ei kuitenkaan Parapatista päästy liikkeelle, koska jouduttiin odottamaan että meidän taksi tulisi takaisin edelliseltä keikaltaan. Kun auto lopulta ilmestyi paikalle, jouduttiin vielä odottamaan että kuski syö ja lepää hieman. Pari tuntia peukaloita pyöriteltyämme päästiin kuitenkin liikenteeseen, mutta vastoinkäymisistä ei ihan vielä oltu selvitty. Vajaan puolen tunnin huristelun jälkeen kuski alkoi ajamaan epäilyttävän hitaasti ja tarkempi vilkaisu kuskiin päin paljasti että kaveri oli puoliunessa. Ukkelia ei voinut oikein pitää hereillä keskustelemallakaan, koska englanti ei juuri luistanut (jokaisen kysymyksen vastaus oli ”yes” tai ”yesyes”), joten tökittiin vuorotellen kuskia hereille ja väännettiin radioon ääntä. Kuski ei tuntunut virkoavan millään, joten ei auttanut kuin pysäyttää auto ja antaa kuskin nukkua puolisen tuntia. Kuskin herättyä ostettiin kaverille vielä Red Bull -tölkki kofeiinikiintiöitä täyttämään. Lopulta päästiin hengissä Medanin yllättävän modernille lentokentälle, jossa ei tarvinnut kauaakaan odotella kun päästiinkin jo checkaamaan itsemme sisään takaisin Malesiaan suuntaavaan koneeseen.

Viimeiseksi varsinaiseksi kohteeksi oltiin valittu Malesian puolella sijaitseva Melaka, jonne päästiin bussilla suoraan Kuala Lumpurin lentokentältä. Vajaan kolmen tunnin bussimatkan jälkeen löydettiin itsemme historiallisesta Melakan kaupungista, jossa ovat päälliköineet portugalilaiset, hollantilaset kuin brititkin. Kaikki ovat jättäneet kaupungin katukuvaan omaa arkkitehtuuriaan, mikä tekee Melaka todella mielenkiintoisen kulttuurikohteen. Kaupungin Chinatown pienine antiikkikauppoineen on myös omasta mielestäni yksi komeimpia chinatowneja, vaikka turisteja suht paljon onkin. Melakan on kaupunkina kuitenkin suht pieni ja pari päivää kaupungin arkkitehtuuria ihailtuamme palattiin takaisin Kuala Lumpuriin.

P1070123 P1060101

Koko reissuposse. Minä, äiti, Inari ja Outi

Koko reissuposse. Minä, äiti, Inari ja Outi

P1070115

Kuala Lumpurissa oli jäljellä enää kaksi päivää, ennen kuin äiti, Outi ja Inari lentäisivät takaisin Suomeen. Loppuloma oltiin päätetty kruunata pienellä luksustelulla majoittumalla viiden tähden hotelliin. Ekstensiivisen vertailutyön tuloksena oltiin varattu vain puolitoista vuotta vanha Grand Hyatt Kuala Lumpur -hotelli. 39-kerroksisen hotellin respa sijaitsee ylimmässä kerroksessa ja heti hissistä ulos astuttaessa eteen avautuu uskomaton näkymä koko kaupunkiin valtavan lasi-ikkunan läpi. Meidän huoneestakin löytyi katosta lattiaan ulottuva, koko seinän mittainen ikkuna kaupunkinäköalalla. Oma suosikkiominaisuus Grand Hyatissa oli kuitenkin ylimmän kerroksen ”aulabaari”, josta oli näkymä Kuala Lumpurin tunnetuimalle nähtävyydelle, Petronasin kaksoistorneille. Gin tonicia siemaillessani, jazzbändin musisoidessa taustalla pystyin kuvittelemaan itseni Lost in Translation -leffaan, joka on itseasiassa kuvattu saman ketjun hotellissa Tokiossa.

Parin päivän päästä äiti, Outi ja Inari lensivätkin jo takaisin Suomeen ja itse jäin vielä yhdeksi päiväksi Kuala Lumpuriin ennen omaa lentoani Bangkokiin. Vajaamiehitteinen perheloma oli sujunut mitä erinomaisimmalla tavalla, mutta nyt matka jatkuu omia polkujani tallaten kohti uusia seikkailuja!

Tämä baari päihittää näköaloillaan jopa Muhos-Kellarin

Tämä baari päihittää näköaloillaan jopa Muhos-Kellarin

Huoneessa ei ollut valittamista!

Huoneessa ei ollut valittamista!

P1090129

2 vastausta artikkeliin ”Sumatran tarinoita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *